Venekausi 2010 ohi

Lokakuun 23.päivänä tuli nosturiauto, ja nosti Lyydian pukeille talvitelakalle. Viime syksystä viisastuneempana olin tänä vuonna pragmaattisempi, ja vältin turhaa vouhotusta talvikuntoon saattamisess. Pohjan pesu painepesurilla, glykolihuuhtelu moottorille, akut latinkiin, sisätilojen tuuletus kuntoon ja pressu päälle, that's it! Hyvin paatti pärjännee odottamaan seuraavien lumien sulamista ensi keväällä. Kiitos tästäkin vuodesta.

Syksy saapuu mutta veneilijä lähtee - vielä kerran

Syksyistä Onaksen länsirantaa, oh hauki where art thou...

Lykkäsin veneen nostoa lokakuun loppuun, jotta olisi mahdollisuus tehdä syksyreissuja jos tuulet ja jäätilanne sallivat. Eihän se kausi lopu vielä kesäloman loppuun, vaan elämyksellisiä reissuja voi tehdä vielä syksyisessä saaristossa, jolloin luonto voi näyttää vielä runsaasti kauniita puoliaan. Lokakuun puolessavälissä tulikin hyvä sauma lähteä Onaksen Edeniin (siis VVK:n ja Vantaan veneilijöiden saaritukikohta) kokeilemaan josko isompi syyshauki olisi otillaan. Veneestä puuttui lämmitin, ja retkeä sekä myöhempääkin tarvetta varten hankin Origon Heatpal 5100:n, joten kalakokeiden lisäksi oli mahdollisuus tehdä ihmiskokeitakin (avoliekillä toimiva lämppäri umpinaisessa veneessä..., huh).

Matka Onakseen sujui hyvässä takamyötäisessä ongelmitta, kunnes Kaunissaaren kohdalla vedin kaasun nopeasti tyhjäkäynnille tarkistaakseni muutaman asian takakannelta. Kierrokset hiipuivat ja kone sammui. Do-dih, näinkö reissu päättyi Trossin hinaamana takaisin Vuosaareen. Onneksi akut olivat iskussa, ja pienen jurnuttamisen jälkeen moottori käynnistyi yskähdellen. Loppumatka meni hyvin, pienessä stressissä tosin, mutta perille päästiin. Pohdin syytä koneen sammumiseen, olisiko kaasun nopea lasku aiheuttanut hetkellisen häikän polttoaineen syötössä? Kone ei olisi käynnistynyt ja käynyt taas nätisti jos syynä ilma, vesi, roskat tai suuttimet hajalla-ongelma. Turha miettiä vaan äkkiä paatti kiinni laituriin, kalavehkeet kasaan, ja menoksi. Onaksen rannat soveltuvat hyvin rannalta virpomiseen, mikä oli reissun strategia. Ei ihan paras sellainen, sillä melkein meni munat pataan (kaksi pientä haukea). Illalla kokeilin Origoa, ja hyvin se lämmitti ajohytin, kuin myös etukajuutan, kun laitetta kajuutan suussa pidettiin. Veneen riittävä tuuletus/ilmanvaihto oli hyvin järjestettävissä, joten minkäänlaista hengistysilman huononemista en havainnut. Lasit menivät hieman huuruun, mutta eipä se mikään ongelma ole. Häkämittari jäi reissulle hankkimatta, joten ylivarovaisena en uskaltanut jättää laitetta yöksi päälle. Yö oli kylmä, nollan tienoilla, ja suhteellisen nopeasti kylmä ja kostea ilma alkoi kajuuttaa valtaamaan. Kynnys lähteä lämpimästä makuupussista potalle olikin korkea: Kala-Kalle oli muuttunut Vilu-Kalleksi!

Seuraava aamu alkoi hienosti, kun bongasin kaksi merikotkaa saaren yläpuolella. Ne liihottelivat tuulessa varsin matalalla, joten niiden piirteet pystyi hyvin erottamaan, valkoinen pyrstönalus loisti selvästi. Vene oli kylmä ja kostea, mutta kamina päälle ja aamiasta murukahvin kanssa, ja lämpötilan sekä kofeiinitason noustessa alkoi taas viihtymään. Aamupäivällä kalaonni ei ollut myötä, joten päätin startata koneen kotimatkalle hyvissä ajoin noin klo 13 maissa, kun kovempaa lounaistuultakin oli luvattu. Alkumatka menikin hyvin, mutta Gråskäria lähestyttäessä olivat pärskeet tuulilasiin ja takakannelle sitä luokkaa, ja alkoi tuntumaan että jälleen Kala-Kallen merikelpoisuutta testattiin. Aikamoista pauketta ja keikkumista 14 m/s lounaistuulessa, välillä mentiin potkuri ilmassa, ja näkyvyys ulos oli surkea pärskeistä johtuen. Kala-Kalle kelluu ja ajaa keula hieman pystyssä, mikä on hyvä asia kovalla kelillä, sillä kertaakaan keula ei haukannut vettä. Myös köliin sijoitetut painot tuntuivat vakauttavan kulkua. Kurssin seuraaminen merikartalta noissa olosuhteissa oli hankalaa, ja ilman siunattua GPS-navigaattoria olisi ollut vaikea pysyä kurssissa, ja ylipäänsä kartalla. En tuntenut pelkoa, mutta on tunnustettava ettei matkanteko tuossa myräkässä ollut kivaa. Ongelmia olisi syntynyt jos kone olisi sammunut. Täytyypä ensi kaudelle hankkia ajoankkuri. Tulipa kerran kokeiltua, seuraavan kerran haetaan kovassa kelissä suojaisempi reitti kuin Sipoonselän kautta.

Möllit

Kalamies Veli ja Abumatic 170 ja Abu Caster Zoom 131: jälkimmäisillä ikää 40 vuotta ja pelittävät moitteettomasti!

Elokuun alussa suuntasimme Velin kanssa Lyydian keulan Onaksen saaristoon tarkoituksena jallittaa affenia ja alueen hölmöjä kesähaukia. Menomatkamme aikana aamulla satoi tihutti, mutta tuuli oli kadoksissa, mikä ei m/y kuskia harmita. Olipa siistiä ajaa kauniissa saaristossa lähes pläkäkelissä. Iltapäivällä aurinko ja helle tulivat esiin, ja iltakalalle oli odotettavissa hieno sää. Affen hakkasi lippaa raivokkaasti, ja saalis oli isokokoista, pieniä ei juuri lainkaan, ja normaalisti otettavat 'hienot' ahvenet laskimme takaisin. Olipa saaliin joukossa myös yksi kilon hauki, ja yksi snadi hölmistynyt lahna. Veltic-lippa oli taas ykkönen! Suurin mölli oli 34 cm, ja paino arviolta haarukassa 400-500 g (arvio perustuu tunnetun kalatutkijan Kari 'Pörje' Nybergin kaivamiin pituus-painotilastoihin sekä kalastajien hyvään tieteelliseen arvaukseen). Hajotkaa kalamiehet!

Kalastajan 43-kokoinen räpylä kalpenee saaliin koon rinnalla..., suurin mölli räpylästä oikealle

Onneksi satamassa oli kalasumpuksi tarkoitettu pesukoneen rumpu, ja kalat oli mahdollista säilyttää hengissä ja tuoreina lähtöaamuun asti.

Monesko tää oli? Otetaanko faija? Joo!

Eräs suuri ajattelija esitti, että ranskalaiset osaavat tehdä vain alkoholia ja kondomeja. Listaan on lisättävä myös uistimet!

Tää oli kivaa, ja tätä tahtoo lisää!

Itään: Porvoo ja Onas

Porvoon venesataman pilttuussa

Heinäkuun lopussa päätimme suunnata kokan vaihteeksi itään, ja cruisasimme Porvooseen. Tuulta oli 6-8 m/s, mutta puhalsi vastaiseen (itä-kaakko), ja matkanteko oli siedettävää. Pärskeitä tuli tuulilasiin ja kipparin kasvoille vähän reippaammiin, mutta sehän kuuluu lajin luonteeseen. Porvoon venesatamassa ei vieraspaikkoja runsaasti ole, 23 tai jotain sinne päin, joten olimme helpottuneita kun pitkän matkan jälkeen (n. 4 tunnin putputtelu) löysimme vapaan laituripaikan. Venereitti Porvooseen on kaunis, varsinkin viimeiset mailit jokisuistossa (tai estuaarissa kuten limnologit asian ilmaisisivat) olivat meriveneilijälle vähän erilaisempaa maisemaa.

Porvoon vierasvenesatamassa on ollut aiemmin paalukiinnitys, mutta nyt veneen saatoi kiinnittää aisapaikalle, ns. kahden veneen pilttuuseen. Liikkuminen veneestä rannalle ja vice versa oli helppoa, ja aisapaikka on käytännöllinen ratkaisu varsinkin pienten lasten kanssa liikkuville. Satamapaikka on erinomainen, sillä se sijaitsee keskustassa ja palvelut sekä vanha kaupunki on vain kävelymatkan päässä. Lisäksi lähellä sijaitsee mainio lasten leikkipuisto. Jokiranta on pullollaan viehättäviä (kesä)ravintoloita, ja muutenkin meininki kesähelteisellä rantabulevardilla oli iloista.

Kala-Kallen omistajat ovat yhtä suurta perhettä. Yksi esimerkki yhteisöllisyydesta oli, kun eräs ennalta tuntematon vanhempi herrasmies tuli tervehtimään meitä laiturissa. Hän oli bongannut veneemme, ja kertoi itse omistavansa samanlaisen paatin jo 1980-luvun alkupuoliskolta lähtien. Eskoksi esittäytynyt kippari tunsi venemallin kuin omat taskunsa, ja kertoi tarinoita veneretkistään kovissakin keleissä. Hän antoi puhelinnumeronsa, ja kehoitti soittamaan jos tarvitsemme neuvoja Kala-Kallen sielunelämästä. Hyödyllistä tietoa ehdimmekin jo saada paikan päällä. Mukava juttu, toivottavasti tapaamme vielä uudelleen.

Isä-Kameli raatihuoneen torilla yli + 30 asteen helteessä, huh

Pari päivää Porvoossa vierähti mukavissa ja helteisissä merkeissä. Pitempäänkin olisi viihtynyt, mutta oli aika jatkaa matkaa toiseen etappiimme, Porvoon eteläpuolella sijaitsevaan Onaksen saareen. Erittäin luonnonkauniissa Onaksen saaressa on Vantaan veneilijöiden ja oman venekertsimme yhteinen tukikohta. Tukikohtamme sijaitsee saaren länsirannalla, ja ajoimme sinne pohjoisesta tulevaa reittiä pitkin. Navigaattori näytti taas hyödylliset puolensa, kun ensi kertaa ajoi tuntemattomilla, ja paikoin kivisillä ja kapeilla väylillä. Pystyi ajamaan tarkkaan "viivaa pitkin" ja välttämään ajoreitin varrella olevat kivet, joita alueelta löytyy riittävästi. Vierailu saaressa oli ensimmäisemme, ja yllätyimme hyvin iloisesti. Paikka oli makeempi kun valokuvat antoivat ymmärtää. Alue on kallioista ja paikoin jyrkempää maastoa, ja siten lapsille paikoin vaikeakulkuista, mutta sopivaa maastoa löytyy kuitenkin jokatason tallaajalle.

Lounaasta puhaltaa, mutta lahti antaa hyvin suojaa

Kallion vierestä rannalta löytyy lasten (ja myös aikuisten) leikkipaikka

Mansikkapaikka on myös mustikkapaikka



Senja iltapalalla kauniissa kesäillassa

Ahven on hyvä kala

Onkiminen on kovaa puuhaa, ja vaatii evästaukoja

Kesäloman ensimmäinen pidempi cruise suuntautui good-old Pentalaan. Ensimmäistä kertaa testattiin myös uusinta vene-elektroniikkahankintaa, GPS-navigaattoria. Toosa osoittautui toimivaksi vehkeeksi, ja ensimmäisen kerran perusteella vakuutuin hankinnan hyödyllisyydestä. Tällä kertaa reitti/väylä olivat tuttuja, mutta tarkan sijainnin identifiointi sekä suuntavektorin näyttö ovat tarpeellisia, kun vierailla vesillä liikutaan.

Pentalassa saimme nauttia kauniista kesäsäästä, hyvien ystävien seurasta, hyvästä rantasaunasta yms. mukavista kesäasioista. Kesäiseen saaristolaiselämään kuuluu tietty myös onkiminen, mitä oli hauskaa ja näppärää harrastaa Lyydian takakannelta.

Saaliin joukossa oli onneksi yksi snadimpi yksilö, minkä jaksoimme kameran eteen nostaa

Aluksi kalastimme pelkkää nollaa, sillä taikinasyöttimme eivät nirsoille espoolaisaffenille kelvanneet. Tilanne muuttui dramaattisesti, kun naapuriveneen kippari ystävällisesti vippasi meille pari matoa. About 10 minuutissa olimme nostaneet kölin päälle toistakymmentä komeaa raitapaitaa.

Affenet odottamassa leppäpurun maustamaa savustusta

Koska saalis koostui isoistakin kaloista, päätettiin saalis savustaa saaristolaiseen tapaan Olli-apen toimiessa savustusmestarina. Rauni piti lyhyen kurssin siitä kuinka ruokakypsän ahvenen lihat irroitetaan. Savustus onnistui hyvin, ja oppi meni hyvin päähän, sillä pikkutytöt tehokkasti demonstroivat kuinka palat syödään. Savustettu ahven on erinomaisen hyvää, tätä tahtoo lisää!

Lyydia satelliittiohjaukseen

Photonav GPS-navigaattori ja MiniElmeri kartta- ja navigointiohjelma

Pitihän se hankkia. Navigaattori. Varsinaiset karttaplotterit omaavat aika kovan hintalapun, joten päädyin Photonavin GPS-navigaattoriin, missä MiniElmerin navigointi- ja karttaohjelmisto. Navigoinnissahan keskeisiä ovat kompassi ja merikartta, eikä niitä korvaa mikään. Varsinkin kun merellä vene-elektroniikka voi usein temppuilla ja ruutu pimeänä on hankala hakea satelliitilta sijaintia ja kurssia. Navigaattori on kuitenkin oiva apuväline ja turva sijainnin ja kurssin tarkistukseen, ja huonolla näkyvyydellä pysyt helpommin väyläviivalla. Sovelluksia Photonav/MiniElmeristä löytyy monenlaiseen säätämiseen, alkaen omien kuljettujen reittien tallennukseen.

Tyytyväiset käyttäjät mainostavat navigaattoritsydeemin helppokäyttöisyyttä plug-and-play-tyyliin, ja yleisesti ko. toosaa on pidetty ihan asiansa ajavana toimivana laitteena. MiniElmerin manuaali voisi olla tarkempi, mutta jos peruskäytön oppisi kokeilemisen kautta. Navigaattorikokemuksista kerrotaan lisää, kun niitä alkaa kertymään.

Jälleen Rönskärissä

Venesataman sympaattinen ja ahne lemmikkisorsa viihdyttämässä vierasveneilijöitä

Lomille lops, ja tiistaina 6. heinäkuuta teimme päiväcruisen Pihlajasaareen, tai Rönskäriin kuten stadilaisittain sen sanoisi. Luvattu aurinkopäivä vaihtui nopeasti ukkoseen ja sateeseen, mutta eipä se tunnelmaa haitannut kun oli lempeän lämmin hymyilevän apollon päivä. Pihvilounaalla Pihliksen pittoreskissa ravintolassa aurinko tuli esiin, ja ehdittiin lasten kanssa kirmailla hiekalla ja leikkipaikoilla ennen seuraavan sadekuuron tuloa. Kaunis detalji oli, kun Pihliksen ravintolaan saapui hääpari seurueineen, ja he aloittivat tilaisuutensa kuuntelemalla Eino Leinon rakkausrunoja. Jotenkin Suomalaista ja ah, siksi niin kaunista...

Pihliksen venesatama ei liene ainoa paikka, missä asustelee sympaattisen oloisia sorsia kerjäämässä makupaloja. Lapset tietenkin viehättyvät tästä, eivätkä meinanneet takakannella pysyä. Meidät kohteekseen valinnut sorsa meinasi tulla sisään veneeseen, kun keksin palat loppuivat.