Tää onkin työlästä hommaa

Toi kenkä ekaks tohon napaan, ja sit toi johto toiseen napaan, vai miten se nyt meni...

Lyydia hommattiin viime keväänä perheeseen kuin kakkupala tarjottimelta: suoraan laiturista putsattuna, vahattuna ja huolettuna. Kun tänä keväänä veneen keväthuolto tuli itse hoidettavaksi, vaaleanpunainen kuherruskuukausi veneharrastuksen kanssa alkoi viilenemään. Tämähän onkin raakaa työtä, ja tuntuu ettei loppua näy. Ja on kylmä ja sataakin, ...hana. Venepuuhastelun voi ottaa rentouttavana ajanviettona, mutta kyllä kahdeksan tunnin uurastukset välillä ryydyttää. No, nyt on kyljet ja pohja pesty ja kyljet vahattu, kalarautaan porattu paikat sinkeille, sikaa ja kuomun kiinnikehelat ruuvattu kiinni, pohjan praimeria paikattu uudella, ja akut asennettu ja sähköt testattu. Ja siinä välissä ajeltu pitkin kaupunkia hakemassa sitä-tätä- ja-tota osaa ja ruuvia. Jos nyt wappuna vetäis henkeä ja Cavaa, ja jatkais sunnuntaina.

Venekesän 2010 aloitus: Lyydia talviunilta

Faija, mistäs narusta aloitetaan?

Maanantaina 21. huhtikuuta kävimme Velin kanssa poistamassa pressun Lyydian päältä. Päivä oli aurinkoinen ja edellisen viikonlopun kovat tuulet oli laantuneet. Pressu oli mahdollista saada kuivana rullalle eikä tuulikaan heittäisi miehiä sirkusteltan kokoisen pressun liidättämänä Porvooseen asti. Ensimmäiset nuuhkaisut veneen sisällä kertoivat raikkaasta ilmasta eli onnistuneesta tuuletuksesta talven aikana. Hometta ei siis pitäisi olla muodostunut, mutta asia täytyy tsekata tarkemmin myöhemmin, kun veneen kevätpuhdistukset alkavat.

Onko Velin myhäilevän ilmeen takana: A) hienoa kuulua veneilijäperheeseen, B) ihanaa että pääsen auttamaan isää veneen kevätkunnostuksessa, vai C) siistii täyttää huomenna 18 vuotta?

Kylkien pesu ja vahaus, uudet maalit pohjaan, uudet sinkit kalarautaan, moottorihommia ja 50 muuta pikkuasiaa ennenkuin tämä amme voidaan laskea vesille. Veneen alla ja päällä asutaan siis seuraavat viikonloput ja liikenevät vapaapäivät. Mutta on tämä hieno laji!

Venekesän 2009 muistoja

Lyydian päivänä 23. toukokuuta, kohti uutta kotisatamaa, pois Porkkalan niemen sateesta ja sumusta

Rauni-mummu ja Senja Lyydian ensimmäisellä perheristeilyllä Hannan syntymäpäivänä

Hanna ja Veera samalla reissulla

Naiset ruorissa I ja miehet ruorissa I: kyllä isi tietää että tästä otetaan kurssi koilliseen

Naiset ruorissa II: miehet-ruorissa-I pois merikarttaa lukemasta, kurssin oikaisu ja oikeaan suuntaan

Moottoriveneen ja purjeveneen suuri harmonia

Vau, kala!

Meren ranta on toiminut suurena inspiraation lähteenä monille suurille taiteilijoille, kuten Picassolle

Taiteilijaverson kubistisen Pihlajasaaren kauden tuotantoa

Venekausi 2009 ohi, ja lokakuussa telakalle

Mun isi on niin taitava

Venekausi 2009 oli ohi, ja oli aika laittaa pillit pussiin, ja vene pukeille talviteloille. Nosto oli 3. lokakuuta. Ennen kuin siihen pääsi, moottorille ja vaihteistolle täytyi tehdä öljynvaihto. Jäähdytysjärjestelmässä osassa on merivesikierto, ja sille täytyi tehdä glykolihuuhtelu. Kala-Kalle edustaa sitä veneenrakennustekniikkaa, jossa vene on rakennettu moottorin ympärille, eli konetilassa on käsittämättömän ahtaat paikat. Miehen kouran kokoasteikolla omani edustavat häntäpäätä eli luokkaa 'pienet kirurgin kädet'. Huoltohommissa tästä on hyötyä, esimerkiksi öljynsuodattimeen (kuten moniin muihinkin osiin) pääsee käsiksi hiirenkolon kokoisista aukoista, joissa mikään työkalu ei mahdu liikkumaan. Suodattimen ja öljyn vaihto kuitenkin onnistui (parin tunnin säätämisen jälkeen) hyvin pilssiä likaamatta.

Niin, ja tarvihan se venepukkikin pientä virittelyä. Sattui kauniita syyspäiviä joten mukavahan se oli viettää päivä satamassa koko porukalla.

Kivaa perheveneilyä: Pihlajasaareen (2009)

Hih, kyllä kunnon jälkkäritikkari venesoosit voittaa

Miksi lähteä merta edemmäs kalaan! Helsingin Pihlajasaari eli Pihlis on mainio paikka pääkaupunkiseudun veneilijän päiväretken kohteeksi. Tai kahdenkin, sillä saaren vierasvenelaiturissa voi myös yöpyä. Aurinkoisina kesäviikonloppuina kannattaa tulla veneellä jo aamupäivällä, sillä paikat täyttyvät nopeasti. Olemme lasten kanssa veneilleet sinne useammankin kerran, ja jokaisella kerralla vierailu saarella on ollut elämys. Hienot hiekkarannat, kaunis ja jylhä kallioluonto, sekä hyvät palvelut kuten lettumökki, jätskikiskat, saaren ravintola, leikkikentät…kaikki yhdessä tekevät Pihliksestä aikuisten ja lasten viihtyisän kesäkeitaan.

Pihlajasaaressa yö laiturissa maksoi kesällä 2009 6 €, ja hintaan kuului myös laiturisähkö ja talousvesi. Pihlajasaaren retki tuntuu jotenkin erilaiselta, kun tietää ettei saarelta tarvitse kiirehtiä pois viimeisillä vesibusseilla. Kun saari tyhjenee illalla päivävieraista, ilta-aurinko syleilee kultaisena ja punaisena tyhjiä rantoja, tunnelma on rauhallinen ja hiljainen, voisi sanoa lähes aavemainen. Tuntuu ikään kuin että hiljainen saari olisi jotenkin sinun… Kun aamulla heräät, rannat ja Pihliksen palvelut odottavat sinua. Oikein mukavaa on juoda aamukahvit veneen kannella ja seurata samalla kun saari alkaa heräämään eloon. Ja samalla vaihtaa muutama sana naapuriveneen väen kanssa. Ilokseni olen huomannut että retkiveneilijät ovat sosiaalinen ja auttavainen yhteisö.

Oma lukunsa Pihlajasaaressa on saaren vanha ravintola. Kesän viimeisellä Pihlajasaaren reissullamme 13.9 vanha Wallas-venekeittimemme päätti taas lakata toimimasta, ja jouduimme suunnistamaan lounaalle ravintolaan. Onni onnettomuudessa, sillä päätimme maistaa ravintolan paljon kehuttua kalakeittoa, ja toden totta, keitto on legendansa väärti, suosittelemme vilpittömästi!

Myrsky opettaa aution saaren vankeja (2009)

Isona kun musta tulee prinsessa, mä meen tonne asumaan

Heinäkuussa lomille lops, ja kuun 7. päivä nostimme VVK:lta ankkurin ja lähdimme ensimmäiselle pidemmälle veneretkelle Espoon Suvisaariston Pentalaan, missä oli tarkoitus viettää pari päivää yhdessä appivanhempieni Raunin ja Ollin kanssa. Ensimmäinen retkemme olikin mukava kokemus mutta myös haastava sääoloista johtuen, ja saimme runsaasti oppitunteja sekä veneestä että veneretkeilystä kovemmissa olosuhteissa. Meri on aina pomo!

Selviä merkkejä yltyvästä tuulesta havaittiin jo lähtösatamassa, mutta se oli piilotellut voimaansa suojaisemmalla väylällä Vuosaaresta Merisatamaan. Gulfilla tankattuamme ja otettuamme kurssin kohti Pihlajasaarta viimeistään havaitsimme, että matka Pentalaan tulee olemaan haastava. Tuuli puhalsi etelästä arviolta 10-12 m/s, ja aallokko alkoikin keikuttaa Lyydiaa varsin mukavasti. Vasta-aallokkoon tai sivuvastaiseen ajettaessa Kala-Kalle kuitenkin näytti hyvät meriominaisuutensa. Vaikka venettä keikutti, kulku tuntui kuitenkin vakaalta ja turvalliselta. Sivuaallokossa ajettaessa vene sen sijaan rullasi voimakkaasti, ja matka Pihliksestä Melkkiin ja sieltä edelleen Ådholmeniin olikin hankala. Keinuvaa matkantekoa kuitenkin lievitti ajaminen vuoronperään sivuvastaiseen ja sivumyötäiseen, ajamista suoraan sivuaallokossa tuli välttää (oppitunti nro 1). Kun vene alkaa rullaamaan kunnolla, sivuttaiskeikkuminen on aikamoista ja tavarat alkavat kolisemaan kaapeissa ja putoilemaan hyllyiltä. Oppitunti nro 2 oli että tavarat on hyvä pitää kaapeissa erillisissä koreissa, ja hyllytavarat tulee olla hyvin kiinnitetty. Matkanteko tuntui meistä ajoittain jopa pelottavalta, mutta onneksi lapset olivat ehtineet nukahtaa päiväunille ennen myrskyisää etappia, eivätkä jostain käsittämättömästä syystä heränneet vaikka tuntui että vene kallisteli pahimmillaan 35-40 astetta. Matka Pihlajasaaresta Matinkylän edustalle olikin toistaiseksi elämäni pisimmät 10 merimailia. Vaikeuksista kuitenkin usein selvitään (onneksi), ja olo oli helpottunut kun viimein pääsimme Suvisaariston suojaan, ja Temppelisalmi ilmestyi näköpiirimme rauhoittamaan silmää ja mieltä. Lapsetkin sopivasti heräsivät ihmettelemään miksi iskä ja äiti ovat hieman kalpeita. Loppumatka suojaista sisäreittiä pitkin Temppelisalmesta Svinösundiin ja edelleen Pentalaan laituriin sujuikin leppoisissa tunnelmissa, eikä alkanut vesisadekaan latistanut tunnelmaa lainkaan, päinvastoin.

Saaressa tuli oppitunti nro 3, eli se että jos sää tuntuu huonolta on varustus väärä. Sitä vettä kun voi tulla taivaalta saavikaupalla myös heinäkuussa, ja monta päivää. Ja ulkona kuitenkin pitäisi pyöriä eri askareissa. Veneilijän lomatunnelmaa parantaa kummasti kuiva olotila, eli opin että veneeseen hankitaan oma setti kumppareita ja sadeasuja.

Tarkoitus oli viettää Pentalassa pari päivää ja sitten cruisata tyylikkäästi takaisin kotisatamaan. Sattuipa tuolla viikolla suuri matalapaineen keskus pyyhkäisemään Suomen yli ja sää oli Suomenlahdella monta päivää myrskyinen, puhallusta riitti yli 20 m/s. Jumiuduimme siis aution saaren vangeiksi neljäksi päiväksi, mutta vain parin päivän muonavaroilla varustettuna. Noh, onneksi retkiseurueeseen kuului kokeneet ja viisaat purjehtijat Rauni ja Olli, joiden kylmälaukuista riitti ylimääräistä muonaa. Oppitunti nro 4 toi ymmärryksen sille, miksi veneen katsastuslomakkessa on oma kohtansa "varamuona ja –juoma".

Pikkulasten kanssa veneeseen (2009)

Kesälomaa odotellessa Lyydialla tehtiin lyhyitä warm-up-reissuja, jolloin oli hyvä tilaisuus testata eri menetelmiä ja käytännön ratkaisuja siihen, kuinka veneily onnistuu pienten kanssa. vähän isommat tuntuivat pärjävän hyvin kun on liivit päällä ja evästä mukana, vaikkapa korillinen omenoita. Ja setti leluja, kotoa tuotuja ja veneessä säilytettäviä, ja paljon piirustuspaperia. Senjan mukaan viihtyisyyttä lisää myös nukkumakajuutan irtotyyny- ja irtopatjaröykkiö, jonka sekaan on kiva käpertyä päivätirsoille. Ne nimittäin veneessä tuntuivat maistuvan, taisi tyttö olla enemmän unten mailla kun hereillä.

Oukei, laitapa tuo typerä kamera pois ja kerro missä mä oon

Aivan pienimmillä auton turvaistuin toimii hyvin myös veneen turvaistuimena eli hoitaa tehtävänsä myös keikkuvassa veneessä: turvallista ottaa tirsat, rattoisaa ajanviettoa lelujen kanssa puuhastellessa, ja toimii myös syöttötuolina. Pieni 'mutta': hereillä ollessaan miehistömme nuorin jäsen Veera viihtyi penkissään noin viisi minuuttia, jonka jälkeen aloitettiin kovaääniset neuvottelut paikan vaihdosta. Suuria näkemyseroja Veeran kanssa syntyi myös pelastusliivien käytön tarpeellisuudesta.

Rehellisesti sanottuna veneen kippari eli ruorin pyörittäjä (yleensä isä) pääsee kyllä helpommalla kuin pikkulapsille ajanvietettä kehittävä risteilyemäntä (yleensä äiti)...

Tervetuloa Lyydia (2009)

Hanna kastoi veneemme Lyydiaksi kesäkuussa 2009

Kun veneen haltija vaihtuu, vaihtuu yleensä myös osa veneen identiteettiä. Vene palvelee sen hetkistä perhettään uskollisena työhevosena tai omapäisenä diivana, omalla laillaan ja oman näköisenä. Vene on paljon muuta kuin omistajansa tekninen kulkuväline, sillä on sielu ja persoona, joita uusi ohjastaja pyrkii edes vähän muovaamaan itselleen. Esimerkiksi antamalla paatilleen uuden nimen. Gun-Britt II oli tehtävänsä suorittanut (kuten G-B:tä edeltänyt Fiinakin), ja Kala-Kallemme oli valmis uuteen liittoon. Kastajaisissa valitun kutsuvierasjoukon läsnäollessa, mikä koostui perheen jäsenistä ja keltaisesta leskestä, venhomme sai nimekseen 'Lyydia'. Toistaiseksi elämäni paras samppanjaa-ja-mansikkaviinereitä-tilaisuus!

Vähän isompi syntymäpäivälahja (2009)

Voittajan olo:kohta kotisatamassa

Sateisena ja sumuisena Lyydian päivänä 23. toukokuuta 2009 ajoin veneemme Kirkkonummelta Vuosaareen uuteen kotilaituriin, mikä sijaitsee Kallahden kainalossa Vuosaaren venekerhossa eli VVK:ssa. Vaikka olin saanut pientä ajotuntumaa koeajolla, jännitystä oli kuitenkin ilmassa, sillä aiempi kipparointikokemus oli rajoittunut pienempiin pulpettiveneisiin. Huoleni haihtui nopeasti sillä isomman veneen ohjastaminen ei tuntunutkaan vaikealta tehtävältä. Tajusin että tämä hieno laji on minun ja voisi olla meidän perheemme maailmaa, eikä tippaakaan kaduttanut vaikka veloissa kotiin oltiin menossa. Korvaamattomana tukena minulla oli matruusi Timppa, joka kokeneena veneilijänä navigoi meitä hallitusti sateen ja sumun läpi kohti Vuosaaren kotisatamaa.

Akselivetoinen vene on ketterä kuin rautakanki, kuulemma. Kyseisen venetyypin pyörittäminen ahtaassa tilassa on taitolaji, ja kotisataman tultua näköpiiriin ajatus parkkeeraamisesta ahtaaseen laituripaikkaan ensi alkuun hirvitti. Pienet harjoitusympyrät olivatkin paikallaan ennen rantautumista. Olikohan myös pientä onnea matkassa, mutta hyvin Kala-Kalle ensimmäisellä yrityksellä laituripaikkaamme naapuriveneiden väliin taipui. Köydet kiinni ja ansaitulle kuumalle rommille paikalliseen merihenkisesti sisutettuun tavernaan, mikä sopikin hyvin päiväretkemme toiseksi viimeiseksi päätepisteeksi. Matkantekomme Kirkkonummelta VVK:lle kesti noin 6,5 tuntia, eli todellista state-of-art verkkaista veneilyä. Ja se verkkaisuus onkin tämän lajin parhaita puolia.

Seuraava päivä oli aurinkoinen, kaunis päivä, ja veneen toisen haltijan eli vaimoni Hannan syntymäpäivä. Ensimmäinen yhteinen risteily omalla veneellä oli elämys, ja juhlisti hienosti aurinkoista synttäripäivää. Oli mukavaa huomata Hannan vilpitön ilo sekä ihastus veneeseemme. Ajatukseni uudesta yhteisestä elämäntavasta ja maailmasta tuntui käyvän toteen. Uskaltaisiko pyyhkiä venekoettelemuslista pois mielestä jo ensimmäisen päivän perusteella?

Verkkainen Kala-Kalle (2009)

Gun-Britt II juuri adoptoitu uuteen perheeseen

Tarpeisiimme sopiva paatti löytyi Kirkkonummelta, lasikuituinen fiskarigenreä edustava Kala-Kalle 24 matkavene. Kala-Kalle hehkui sympaattisuutta sillä malli klassisena uppoumarunkoveneenä muistuttaa erehdyttävästi soikeaa kananmunaa. Olin myös lukenut positiivisia arvioita Kala-Kallen meriominaisuuksista, joten paatti voisi soveltua myös kuoppaisemmille ajokeleille, kun semmoisissakin on joskus pakko ajaa. Uppoumarunkoisten perisynti ‒ rullaus sivuaallokossa ‒ oli tiedossa, mutta kyllähän tämän kokoluokan veneet keikkuu kaikki. Asenne ja ajotaito täytyy vain olla oikea. Tässä yksilössä oli laitettu 600 kg ylimääräistä kölipainoa, minkä pitäisi vähentää kiikkeryyttä, ja ehkä myös jonkin verran lisätä vakautta. Kala-Kalle on verkkaisen veneilyn tyylipuhdas edustaja, marssinopeus about 6 solmua, mutta tätä laifstailia olinkin etsimässä.

Olimme veneen etsinnässä toukokuun alussa liikkeellä, mikä on hyvä aika vene-ehdokkaan kunnon tarkistamista varten. Veneet ovat tuolloin vielä pukeilla, mutta odottavat jo vesille laskua. Venettä katsastaessa voi tarkistaa pohjan ja rungon sekä potkuriakselin kunnon, ja pikaisesti pääsee myös koeajolle. Omistaja oli pitänyt veneestään hyvää huolta, ja koeajon jälkeen äitienpäivänä ‒ kahden minuutin miettimisen ja tinkimisen jälkeen ‒ löimme myyjän kanssa kättä kuin herrasmiehet. Ymmärtääkseni kauppa oli win-win-tilanne: myyjä koki että rakas venhonsa oli adoptoitu hyvään kotiin, ja me ostajana koimme hankkineemme siistin ja hyväkuntoisen, ja rakastettavan uuden perheenjäsenen.

Hassunkurinen perhe aloittaa veneilyn (2009)

Ja sinä yönä Jussi näki unessa seisovansa oman veneen kannella...

Hieman liioitellen noin 20 vuotta kestänyt kroonisoitunut venekuumeeni muuttui huhtikuussa 2009 astetta hankalammaksi eli venehulluudeksi, kun vaimoni Hanna ilmoitti potevansa samoja oireita. Surfailuni netissä veneilmoitusten perässä sekä keskustelupalstojen nuuskiminen yötä myöten lähes raunioitti seuraavan päivän työkyvyn, kuin potentiaalisesti myös parisuhteen yhdessäoloaikaa. Toisaalta kyse oli yhteisestä tahtotilasta: tärkeintä rakkaudessa ei ole pelkästään katsoa toisiaan silmiin vaan välillä myös yhteisesti samaan suuntaan. Uskalsimme ottaa riskin. Kahden elämää nähneen aikuisen parisuhteessa ongelmia ei pitäisi syntyä kylmyydestä, märistä vaatteista, asumisen ahtaudesta, näkkileipä- ja purkkiruokadieetistä eikä potutuksesta kun väsyttää, paleltaa ja lämmintä suihkua ja kuumaa kahvia ei löydy. Molemmilla meillä eriasteinen veneily on ollut osa lapsuutta ja nuoruutta, ja vaimoni kenties on vielä enemmän karaistunut, purjehtijaperheestä kun on kotoisin. Veneilykoettelemuslistalle pitäisi vielä lisätä "vauhdikkaat-ja-ei-aina-suloiset-pikkulapset-veneessä-sähläämässä", mutta turha murehtia pikkuasioita vielä tässä vaiheessa.

Hassunkuriseen perheeseemme kuuluu lisäksemme kaksi nuorta aikuista miestä (Sami-89 ja Veli-92), sekä kaksi pikkuneitoa (Senja-06 ja Veera-08). Sami oli tuolloin laivastossa intissä, ja saanut merenkulku- ja moottorihuoltokoulutusta vähän isommillekin veneille, joten konsulttiapua vasta-alkajaisälle pitäisi siis löytyä lähipiiristä. Haku oli päällä merikelpoiseen, pääasiassa saaristossa verkkaisesti kulkevaan matkaveneeseen, jossa varustus ja tilat sopisivat pienen perheen retkiveneilyyn, mutta kuljetuskapasiteettia löytyisi myös suuremankin perheen veneilyyn. Maalaisjärki oli myös sanellut, että veneen varustukseen on kuuluttava keulaluukku. Kahden pienen lapsen ja Madonnan keikkamatkavarustuksen kokoisen tavarapaljouden roudaaminen veneeseen tuntuisi muuten mahdottomalta, tai ainakin vaaralliselta.

Veneitä käytiin katselemassa, ja tässä työssä suurena apuna oli pitkän ja kunnioitettavan venekokemuksen omaava appiukkoni, joka lienee veneitä nähnyt enemmän kuin minä kivitaloja. Muutamat venekandidaatit, jotka minun silmissäni näyttivät loistavilta, veneagenttini hylkäsi hienovaraisesti. Klassinen neuvo eli ota kokenut hevosmies mukaan kun ensimmäistä hevostasi etsit on kullan arvoinen! Arvokkaita hetkiä olivat myös keskustelupalstoilla hengailut. Suomi24:sta löytyy myös asiallisia neuvoja kokeneilta veneilijöiltä, esimerkiksi kun mietit eri venemallien ominaisuuksia omiin käyttötarpeisiisi. Moni veneenostaja on pohtinut samoja asioista, ja ehtinyt kysyä asioita puolestasi. Yleensä on annettu päteviä neuvoja, joita voi itsekin hyödyntää.