Isona kun musta tulee prinsessa, mä meen tonne asumaanHeinäkuussa lomille lops, ja kuun 7. päivä nostimme VVK:lta ankkurin ja lähdimme ensimmäiselle pidemmälle veneretkelle Espoon Suvisaariston Pentalaan, missä oli tarkoitus viettää pari päivää yhdessä appivanhempieni Raunin ja Ollin kanssa. Ensimmäinen retkemme olikin mukava kokemus mutta myös haastava sääoloista johtuen, ja saimme runsaasti oppitunteja sekä veneestä että veneretkeilystä kovemmissa olosuhteissa. Meri on aina pomo!
Selviä merkkejä yltyvästä tuulesta havaittiin jo lähtösatamassa, mutta se oli piilotellut voimaansa suojaisemmalla väylällä Vuosaaresta Merisatamaan. Gulfilla tankattuamme ja otettuamme kurssin kohti Pihlajasaarta viimeistään havaitsimme, että matka Pentalaan tulee olemaan haastava. Tuuli puhalsi etelästä arviolta 10-12 m/s, ja aallokko alkoikin keikuttaa Lyydiaa varsin mukavasti. Vasta-aallokkoon tai sivuvastaiseen ajettaessa Kala-Kalle kuitenkin näytti hyvät meriominaisuutensa. Vaikka venettä keikutti, kulku tuntui kuitenkin vakaalta ja turvalliselta. Sivuaallokossa ajettaessa vene sen sijaan rullasi voimakkaasti, ja matka Pihliksestä Melkkiin ja sieltä edelleen Ådholmeniin olikin hankala. Keinuvaa matkantekoa kuitenkin lievitti ajaminen vuoronperään sivuvastaiseen ja sivumyötäiseen, ajamista suoraan sivuaallokossa tuli välttää (oppitunti nro 1). Kun vene alkaa rullaamaan kunnolla, sivuttaiskeikkuminen on aikamoista ja tavarat alkavat kolisemaan kaapeissa ja putoilemaan hyllyiltä. Oppitunti nro 2 oli että tavarat on hyvä pitää kaapeissa erillisissä koreissa, ja hyllytavarat tulee olla hyvin kiinnitetty. Matkanteko tuntui meistä ajoittain jopa pelottavalta, mutta onneksi lapset olivat ehtineet nukahtaa päiväunille ennen myrskyisää etappia, eivätkä jostain käsittämättömästä syystä heränneet vaikka tuntui että vene kallisteli pahimmillaan 35-40 astetta. Matka Pihlajasaaresta Matinkylän edustalle olikin toistaiseksi elämäni pisimmät 10 merimailia. Vaikeuksista kuitenkin usein selvitään (onneksi), ja olo oli helpottunut kun viimein pääsimme Suvisaariston suojaan, ja Temppelisalmi ilmestyi näköpiirimme rauhoittamaan silmää ja mieltä. Lapsetkin sopivasti heräsivät ihmettelemään miksi iskä ja äiti ovat hieman kalpeita. Loppumatka suojaista sisäreittiä pitkin Temppelisalmesta Svinösundiin ja edelleen Pentalaan laituriin sujuikin leppoisissa tunnelmissa, eikä alkanut vesisadekaan latistanut tunnelmaa lainkaan, päinvastoin.
Saaressa tuli oppitunti nro 3, eli se että jos sää tuntuu huonolta on varustus väärä. Sitä vettä kun voi tulla taivaalta saavikaupalla myös heinäkuussa, ja monta päivää. Ja ulkona kuitenkin pitäisi pyöriä eri askareissa. Veneilijän lomatunnelmaa parantaa kummasti kuiva olotila, eli opin että veneeseen hankitaan oma setti kumppareita ja sadeasuja.
Tarkoitus oli viettää Pentalassa pari päivää ja sitten cruisata tyylikkäästi takaisin kotisatamaan. Sattuipa tuolla viikolla suuri matalapaineen keskus pyyhkäisemään Suomen yli ja sää oli Suomenlahdella monta päivää myrskyinen, puhallusta riitti yli 20 m/s. Jumiuduimme siis aution saaren vangeiksi neljäksi päiväksi, mutta vain parin päivän muonavaroilla varustettuna. Noh, onneksi retkiseurueeseen kuului kokeneet ja viisaat purjehtijat Rauni ja Olli, joiden kylmälaukuista riitti ylimääräistä muonaa. Oppitunti nro 4 toi ymmärryksen sille, miksi veneen katsastuslomakkessa on oma kohtansa "varamuona ja –juoma".
Selviä merkkejä yltyvästä tuulesta havaittiin jo lähtösatamassa, mutta se oli piilotellut voimaansa suojaisemmalla väylällä Vuosaaresta Merisatamaan. Gulfilla tankattuamme ja otettuamme kurssin kohti Pihlajasaarta viimeistään havaitsimme, että matka Pentalaan tulee olemaan haastava. Tuuli puhalsi etelästä arviolta 10-12 m/s, ja aallokko alkoikin keikuttaa Lyydiaa varsin mukavasti. Vasta-aallokkoon tai sivuvastaiseen ajettaessa Kala-Kalle kuitenkin näytti hyvät meriominaisuutensa. Vaikka venettä keikutti, kulku tuntui kuitenkin vakaalta ja turvalliselta. Sivuaallokossa ajettaessa vene sen sijaan rullasi voimakkaasti, ja matka Pihliksestä Melkkiin ja sieltä edelleen Ådholmeniin olikin hankala. Keinuvaa matkantekoa kuitenkin lievitti ajaminen vuoronperään sivuvastaiseen ja sivumyötäiseen, ajamista suoraan sivuaallokossa tuli välttää (oppitunti nro 1). Kun vene alkaa rullaamaan kunnolla, sivuttaiskeikkuminen on aikamoista ja tavarat alkavat kolisemaan kaapeissa ja putoilemaan hyllyiltä. Oppitunti nro 2 oli että tavarat on hyvä pitää kaapeissa erillisissä koreissa, ja hyllytavarat tulee olla hyvin kiinnitetty. Matkanteko tuntui meistä ajoittain jopa pelottavalta, mutta onneksi lapset olivat ehtineet nukahtaa päiväunille ennen myrskyisää etappia, eivätkä jostain käsittämättömästä syystä heränneet vaikka tuntui että vene kallisteli pahimmillaan 35-40 astetta. Matka Pihlajasaaresta Matinkylän edustalle olikin toistaiseksi elämäni pisimmät 10 merimailia. Vaikeuksista kuitenkin usein selvitään (onneksi), ja olo oli helpottunut kun viimein pääsimme Suvisaariston suojaan, ja Temppelisalmi ilmestyi näköpiirimme rauhoittamaan silmää ja mieltä. Lapsetkin sopivasti heräsivät ihmettelemään miksi iskä ja äiti ovat hieman kalpeita. Loppumatka suojaista sisäreittiä pitkin Temppelisalmesta Svinösundiin ja edelleen Pentalaan laituriin sujuikin leppoisissa tunnelmissa, eikä alkanut vesisadekaan latistanut tunnelmaa lainkaan, päinvastoin.
Saaressa tuli oppitunti nro 3, eli se että jos sää tuntuu huonolta on varustus väärä. Sitä vettä kun voi tulla taivaalta saavikaupalla myös heinäkuussa, ja monta päivää. Ja ulkona kuitenkin pitäisi pyöriä eri askareissa. Veneilijän lomatunnelmaa parantaa kummasti kuiva olotila, eli opin että veneeseen hankitaan oma setti kumppareita ja sadeasuja.
Tarkoitus oli viettää Pentalassa pari päivää ja sitten cruisata tyylikkäästi takaisin kotisatamaan. Sattuipa tuolla viikolla suuri matalapaineen keskus pyyhkäisemään Suomen yli ja sää oli Suomenlahdella monta päivää myrskyinen, puhallusta riitti yli 20 m/s. Jumiuduimme siis aution saaren vangeiksi neljäksi päiväksi, mutta vain parin päivän muonavaroilla varustettuna. Noh, onneksi retkiseurueeseen kuului kokeneet ja viisaat purjehtijat Rauni ja Olli, joiden kylmälaukuista riitti ylimääräistä muonaa. Oppitunti nro 4 toi ymmärryksen sille, miksi veneen katsastuslomakkessa on oma kohtansa "varamuona ja –juoma".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti