Venekausi 2010 ohi

Lokakuun 23.päivänä tuli nosturiauto, ja nosti Lyydian pukeille talvitelakalle. Viime syksystä viisastuneempana olin tänä vuonna pragmaattisempi, ja vältin turhaa vouhotusta talvikuntoon saattamisess. Pohjan pesu painepesurilla, glykolihuuhtelu moottorille, akut latinkiin, sisätilojen tuuletus kuntoon ja pressu päälle, that's it! Hyvin paatti pärjännee odottamaan seuraavien lumien sulamista ensi keväällä. Kiitos tästäkin vuodesta.

Syksy saapuu mutta veneilijä lähtee - vielä kerran

Syksyistä Onaksen länsirantaa, oh hauki where art thou...

Lykkäsin veneen nostoa lokakuun loppuun, jotta olisi mahdollisuus tehdä syksyreissuja jos tuulet ja jäätilanne sallivat. Eihän se kausi lopu vielä kesäloman loppuun, vaan elämyksellisiä reissuja voi tehdä vielä syksyisessä saaristossa, jolloin luonto voi näyttää vielä runsaasti kauniita puoliaan. Lokakuun puolessavälissä tulikin hyvä sauma lähteä Onaksen Edeniin (siis VVK:n ja Vantaan veneilijöiden saaritukikohta) kokeilemaan josko isompi syyshauki olisi otillaan. Veneestä puuttui lämmitin, ja retkeä sekä myöhempääkin tarvetta varten hankin Origon Heatpal 5100:n, joten kalakokeiden lisäksi oli mahdollisuus tehdä ihmiskokeitakin (avoliekillä toimiva lämppäri umpinaisessa veneessä..., huh).

Matka Onakseen sujui hyvässä takamyötäisessä ongelmitta, kunnes Kaunissaaren kohdalla vedin kaasun nopeasti tyhjäkäynnille tarkistaakseni muutaman asian takakannelta. Kierrokset hiipuivat ja kone sammui. Do-dih, näinkö reissu päättyi Trossin hinaamana takaisin Vuosaareen. Onneksi akut olivat iskussa, ja pienen jurnuttamisen jälkeen moottori käynnistyi yskähdellen. Loppumatka meni hyvin, pienessä stressissä tosin, mutta perille päästiin. Pohdin syytä koneen sammumiseen, olisiko kaasun nopea lasku aiheuttanut hetkellisen häikän polttoaineen syötössä? Kone ei olisi käynnistynyt ja käynyt taas nätisti jos syynä ilma, vesi, roskat tai suuttimet hajalla-ongelma. Turha miettiä vaan äkkiä paatti kiinni laituriin, kalavehkeet kasaan, ja menoksi. Onaksen rannat soveltuvat hyvin rannalta virpomiseen, mikä oli reissun strategia. Ei ihan paras sellainen, sillä melkein meni munat pataan (kaksi pientä haukea). Illalla kokeilin Origoa, ja hyvin se lämmitti ajohytin, kuin myös etukajuutan, kun laitetta kajuutan suussa pidettiin. Veneen riittävä tuuletus/ilmanvaihto oli hyvin järjestettävissä, joten minkäänlaista hengistysilman huononemista en havainnut. Lasit menivät hieman huuruun, mutta eipä se mikään ongelma ole. Häkämittari jäi reissulle hankkimatta, joten ylivarovaisena en uskaltanut jättää laitetta yöksi päälle. Yö oli kylmä, nollan tienoilla, ja suhteellisen nopeasti kylmä ja kostea ilma alkoi kajuuttaa valtaamaan. Kynnys lähteä lämpimästä makuupussista potalle olikin korkea: Kala-Kalle oli muuttunut Vilu-Kalleksi!

Seuraava aamu alkoi hienosti, kun bongasin kaksi merikotkaa saaren yläpuolella. Ne liihottelivat tuulessa varsin matalalla, joten niiden piirteet pystyi hyvin erottamaan, valkoinen pyrstönalus loisti selvästi. Vene oli kylmä ja kostea, mutta kamina päälle ja aamiasta murukahvin kanssa, ja lämpötilan sekä kofeiinitason noustessa alkoi taas viihtymään. Aamupäivällä kalaonni ei ollut myötä, joten päätin startata koneen kotimatkalle hyvissä ajoin noin klo 13 maissa, kun kovempaa lounaistuultakin oli luvattu. Alkumatka menikin hyvin, mutta Gråskäria lähestyttäessä olivat pärskeet tuulilasiin ja takakannelle sitä luokkaa, ja alkoi tuntumaan että jälleen Kala-Kallen merikelpoisuutta testattiin. Aikamoista pauketta ja keikkumista 14 m/s lounaistuulessa, välillä mentiin potkuri ilmassa, ja näkyvyys ulos oli surkea pärskeistä johtuen. Kala-Kalle kelluu ja ajaa keula hieman pystyssä, mikä on hyvä asia kovalla kelillä, sillä kertaakaan keula ei haukannut vettä. Myös köliin sijoitetut painot tuntuivat vakauttavan kulkua. Kurssin seuraaminen merikartalta noissa olosuhteissa oli hankalaa, ja ilman siunattua GPS-navigaattoria olisi ollut vaikea pysyä kurssissa, ja ylipäänsä kartalla. En tuntenut pelkoa, mutta on tunnustettava ettei matkanteko tuossa myräkässä ollut kivaa. Ongelmia olisi syntynyt jos kone olisi sammunut. Täytyypä ensi kaudelle hankkia ajoankkuri. Tulipa kerran kokeiltua, seuraavan kerran haetaan kovassa kelissä suojaisempi reitti kuin Sipoonselän kautta.

Möllit

Kalamies Veli ja Abumatic 170 ja Abu Caster Zoom 131: jälkimmäisillä ikää 40 vuotta ja pelittävät moitteettomasti!

Elokuun alussa suuntasimme Velin kanssa Lyydian keulan Onaksen saaristoon tarkoituksena jallittaa affenia ja alueen hölmöjä kesähaukia. Menomatkamme aikana aamulla satoi tihutti, mutta tuuli oli kadoksissa, mikä ei m/y kuskia harmita. Olipa siistiä ajaa kauniissa saaristossa lähes pläkäkelissä. Iltapäivällä aurinko ja helle tulivat esiin, ja iltakalalle oli odotettavissa hieno sää. Affen hakkasi lippaa raivokkaasti, ja saalis oli isokokoista, pieniä ei juuri lainkaan, ja normaalisti otettavat 'hienot' ahvenet laskimme takaisin. Olipa saaliin joukossa myös yksi kilon hauki, ja yksi snadi hölmistynyt lahna. Veltic-lippa oli taas ykkönen! Suurin mölli oli 34 cm, ja paino arviolta haarukassa 400-500 g (arvio perustuu tunnetun kalatutkijan Kari 'Pörje' Nybergin kaivamiin pituus-painotilastoihin sekä kalastajien hyvään tieteelliseen arvaukseen). Hajotkaa kalamiehet!

Kalastajan 43-kokoinen räpylä kalpenee saaliin koon rinnalla..., suurin mölli räpylästä oikealle

Onneksi satamassa oli kalasumpuksi tarkoitettu pesukoneen rumpu, ja kalat oli mahdollista säilyttää hengissä ja tuoreina lähtöaamuun asti.

Monesko tää oli? Otetaanko faija? Joo!

Eräs suuri ajattelija esitti, että ranskalaiset osaavat tehdä vain alkoholia ja kondomeja. Listaan on lisättävä myös uistimet!

Tää oli kivaa, ja tätä tahtoo lisää!

Itään: Porvoo ja Onas

Porvoon venesataman pilttuussa

Heinäkuun lopussa päätimme suunnata kokan vaihteeksi itään, ja cruisasimme Porvooseen. Tuulta oli 6-8 m/s, mutta puhalsi vastaiseen (itä-kaakko), ja matkanteko oli siedettävää. Pärskeitä tuli tuulilasiin ja kipparin kasvoille vähän reippaammiin, mutta sehän kuuluu lajin luonteeseen. Porvoon venesatamassa ei vieraspaikkoja runsaasti ole, 23 tai jotain sinne päin, joten olimme helpottuneita kun pitkän matkan jälkeen (n. 4 tunnin putputtelu) löysimme vapaan laituripaikan. Venereitti Porvooseen on kaunis, varsinkin viimeiset mailit jokisuistossa (tai estuaarissa kuten limnologit asian ilmaisisivat) olivat meriveneilijälle vähän erilaisempaa maisemaa.

Porvoon vierasvenesatamassa on ollut aiemmin paalukiinnitys, mutta nyt veneen saatoi kiinnittää aisapaikalle, ns. kahden veneen pilttuuseen. Liikkuminen veneestä rannalle ja vice versa oli helppoa, ja aisapaikka on käytännöllinen ratkaisu varsinkin pienten lasten kanssa liikkuville. Satamapaikka on erinomainen, sillä se sijaitsee keskustassa ja palvelut sekä vanha kaupunki on vain kävelymatkan päässä. Lisäksi lähellä sijaitsee mainio lasten leikkipuisto. Jokiranta on pullollaan viehättäviä (kesä)ravintoloita, ja muutenkin meininki kesähelteisellä rantabulevardilla oli iloista.

Kala-Kallen omistajat ovat yhtä suurta perhettä. Yksi esimerkki yhteisöllisyydesta oli, kun eräs ennalta tuntematon vanhempi herrasmies tuli tervehtimään meitä laiturissa. Hän oli bongannut veneemme, ja kertoi itse omistavansa samanlaisen paatin jo 1980-luvun alkupuoliskolta lähtien. Eskoksi esittäytynyt kippari tunsi venemallin kuin omat taskunsa, ja kertoi tarinoita veneretkistään kovissakin keleissä. Hän antoi puhelinnumeronsa, ja kehoitti soittamaan jos tarvitsemme neuvoja Kala-Kallen sielunelämästä. Hyödyllistä tietoa ehdimmekin jo saada paikan päällä. Mukava juttu, toivottavasti tapaamme vielä uudelleen.

Isä-Kameli raatihuoneen torilla yli + 30 asteen helteessä, huh

Pari päivää Porvoossa vierähti mukavissa ja helteisissä merkeissä. Pitempäänkin olisi viihtynyt, mutta oli aika jatkaa matkaa toiseen etappiimme, Porvoon eteläpuolella sijaitsevaan Onaksen saareen. Erittäin luonnonkauniissa Onaksen saaressa on Vantaan veneilijöiden ja oman venekertsimme yhteinen tukikohta. Tukikohtamme sijaitsee saaren länsirannalla, ja ajoimme sinne pohjoisesta tulevaa reittiä pitkin. Navigaattori näytti taas hyödylliset puolensa, kun ensi kertaa ajoi tuntemattomilla, ja paikoin kivisillä ja kapeilla väylillä. Pystyi ajamaan tarkkaan "viivaa pitkin" ja välttämään ajoreitin varrella olevat kivet, joita alueelta löytyy riittävästi. Vierailu saaressa oli ensimmäisemme, ja yllätyimme hyvin iloisesti. Paikka oli makeempi kun valokuvat antoivat ymmärtää. Alue on kallioista ja paikoin jyrkempää maastoa, ja siten lapsille paikoin vaikeakulkuista, mutta sopivaa maastoa löytyy kuitenkin jokatason tallaajalle.

Lounaasta puhaltaa, mutta lahti antaa hyvin suojaa

Kallion vierestä rannalta löytyy lasten (ja myös aikuisten) leikkipaikka

Mansikkapaikka on myös mustikkapaikka



Senja iltapalalla kauniissa kesäillassa

Ahven on hyvä kala

Onkiminen on kovaa puuhaa, ja vaatii evästaukoja

Kesäloman ensimmäinen pidempi cruise suuntautui good-old Pentalaan. Ensimmäistä kertaa testattiin myös uusinta vene-elektroniikkahankintaa, GPS-navigaattoria. Toosa osoittautui toimivaksi vehkeeksi, ja ensimmäisen kerran perusteella vakuutuin hankinnan hyödyllisyydestä. Tällä kertaa reitti/väylä olivat tuttuja, mutta tarkan sijainnin identifiointi sekä suuntavektorin näyttö ovat tarpeellisia, kun vierailla vesillä liikutaan.

Pentalassa saimme nauttia kauniista kesäsäästä, hyvien ystävien seurasta, hyvästä rantasaunasta yms. mukavista kesäasioista. Kesäiseen saaristolaiselämään kuuluu tietty myös onkiminen, mitä oli hauskaa ja näppärää harrastaa Lyydian takakannelta.

Saaliin joukossa oli onneksi yksi snadimpi yksilö, minkä jaksoimme kameran eteen nostaa

Aluksi kalastimme pelkkää nollaa, sillä taikinasyöttimme eivät nirsoille espoolaisaffenille kelvanneet. Tilanne muuttui dramaattisesti, kun naapuriveneen kippari ystävällisesti vippasi meille pari matoa. About 10 minuutissa olimme nostaneet kölin päälle toistakymmentä komeaa raitapaitaa.

Affenet odottamassa leppäpurun maustamaa savustusta

Koska saalis koostui isoistakin kaloista, päätettiin saalis savustaa saaristolaiseen tapaan Olli-apen toimiessa savustusmestarina. Rauni piti lyhyen kurssin siitä kuinka ruokakypsän ahvenen lihat irroitetaan. Savustus onnistui hyvin, ja oppi meni hyvin päähän, sillä pikkutytöt tehokkasti demonstroivat kuinka palat syödään. Savustettu ahven on erinomaisen hyvää, tätä tahtoo lisää!

Lyydia satelliittiohjaukseen

Photonav GPS-navigaattori ja MiniElmeri kartta- ja navigointiohjelma

Pitihän se hankkia. Navigaattori. Varsinaiset karttaplotterit omaavat aika kovan hintalapun, joten päädyin Photonavin GPS-navigaattoriin, missä MiniElmerin navigointi- ja karttaohjelmisto. Navigoinnissahan keskeisiä ovat kompassi ja merikartta, eikä niitä korvaa mikään. Varsinkin kun merellä vene-elektroniikka voi usein temppuilla ja ruutu pimeänä on hankala hakea satelliitilta sijaintia ja kurssia. Navigaattori on kuitenkin oiva apuväline ja turva sijainnin ja kurssin tarkistukseen, ja huonolla näkyvyydellä pysyt helpommin väyläviivalla. Sovelluksia Photonav/MiniElmeristä löytyy monenlaiseen säätämiseen, alkaen omien kuljettujen reittien tallennukseen.

Tyytyväiset käyttäjät mainostavat navigaattoritsydeemin helppokäyttöisyyttä plug-and-play-tyyliin, ja yleisesti ko. toosaa on pidetty ihan asiansa ajavana toimivana laitteena. MiniElmerin manuaali voisi olla tarkempi, mutta jos peruskäytön oppisi kokeilemisen kautta. Navigaattorikokemuksista kerrotaan lisää, kun niitä alkaa kertymään.

Jälleen Rönskärissä

Venesataman sympaattinen ja ahne lemmikkisorsa viihdyttämässä vierasveneilijöitä

Lomille lops, ja tiistaina 6. heinäkuuta teimme päiväcruisen Pihlajasaareen, tai Rönskäriin kuten stadilaisittain sen sanoisi. Luvattu aurinkopäivä vaihtui nopeasti ukkoseen ja sateeseen, mutta eipä se tunnelmaa haitannut kun oli lempeän lämmin hymyilevän apollon päivä. Pihvilounaalla Pihliksen pittoreskissa ravintolassa aurinko tuli esiin, ja ehdittiin lasten kanssa kirmailla hiekalla ja leikkipaikoilla ennen seuraavan sadekuuron tuloa. Kaunis detalji oli, kun Pihliksen ravintolaan saapui hääpari seurueineen, ja he aloittivat tilaisuutensa kuuntelemalla Eino Leinon rakkausrunoja. Jotenkin Suomalaista ja ah, siksi niin kaunista...

Pihliksen venesatama ei liene ainoa paikka, missä asustelee sympaattisen oloisia sorsia kerjäämässä makupaloja. Lapset tietenkin viehättyvät tästä, eivätkä meinanneet takakannella pysyä. Meidät kohteekseen valinnut sorsa meinasi tulla sisään veneeseen, kun keksin palat loppuivat.

Juhannus ja suvi saaristossa

Linnunpoikaset emon siipien suojassa

Lyydian veneilykausi 2010 alkoi varsin myöhään, mutta kuitenkin mukavissa merkeissä kun saimme kutsun viettämään keskikesän juhlaa Suvisaariston Pentalaan. Nopea kutsu tarkoittaa nopeaa lähtöä, ja kaikkien tarpeellisten tavaroiden kerääminen ensimmäiselle oikealle cruiselle ei ollut lainkaan hallittua. Ja eihän ne kaikki tarpeelliset tavarat mukaan tulleetkaan, mutta no problems, viivyimme vain yhden yön. Ja tämähän on warm-uppia keskikesän ja loma-ajan venereissuja varten, jolloin hommat on loppuun asti mietitty ja sävelet ovat selvät. Tähän ainakin pyritään!

Satamamanöövereihin tuli tänä kesänä Veeran kokoinen haaste. Veera on 1.5 vuotta, ja valikoivasti suomen kieltä ymmärtävänä ei kielloista huolimatta pysy lainkaan paikoillaan, ja singahtaa heti takakannelle ja laidan yli kun aikuisen silmä välttää. Vulgaari mutta turvallinen ratkaisu oli kiinnittää tyttö "talutushihnalla" keulakajuuttaan. Kajuutan seinän laivakellossa oli sopiva metallisilmukka, mihin köyden saa kiinni. Ja tästähän ei tykätty, mutta muu miehistö pystyy rauhassa hoitamaan laiturista irtautumisen ja laituriin kiinnittymisen.

Lyydia ja salarakas Seamaxi jälleen yhdessä

Ensimmäinen pitkä cruise talvitelakoinnin jälkeen jännittää aina. Onnistuivatko moottorin huollot niin hyvin että kone toimii luotettavasti koko pitkän matkan? Mites potkurin akselin kunto? Osaako tätä kippoa ohjata ollenkaan? Jne. Jne... Hyvinhän kaikki kuitenkin sujui, noin kolme tuntia ja 19 merimailia rauhallisessa ja kauniissa kelissä ongelmitta. Olimme hankkineet uuden venekeittimen, Origo 3000 spriikeittimen, vuonna miekka ja kivi valmistetun oikuttelevan Wallaksen tilalle. Origo toimi kuin junan vessa, ja ruoka valmistui varmasti pienen tenun tuoksun maustamana. Muiden venetuoksujen laajassa kirjossa tästä ei ole kuitenkaan haittaa. Muutenkin tuttu vivahde jo 17. kesästä lähtien.

Aurinkoisen juhannuspäivän rauhaa saaristossa

Tämäkin veneilykesä on haastava, kun miehistön nuorimmat jäsenet ovat vielä niin pieniä. Haastava myös siihen asti kun saamme hankituksi pehmeämmät venepatjat!! Mutta, ans kattoo, kesä on alussa ja samoin Lyydian vuoden 2010 (b)lokikirja...

Lyydia vesille

Sunnuntaina 30.5 oli aika tehdä vaimo (eli veneleski) ja lapset iloiseksi eli lopettaa jatkuva venesatamassa luuhaaminen. Lyydian loputtoman tuntuinen kevätkunnostus oli ensikertalaiselta vienyt runsaasti aikaa, tuntien laskemisen lopetin 50 kohdalla.

Tästä alkaa Lyydian kesäseikkailut 2010, pysykää kanavalla!

Tää onkin työlästä hommaa

Toi kenkä ekaks tohon napaan, ja sit toi johto toiseen napaan, vai miten se nyt meni...

Lyydia hommattiin viime keväänä perheeseen kuin kakkupala tarjottimelta: suoraan laiturista putsattuna, vahattuna ja huolettuna. Kun tänä keväänä veneen keväthuolto tuli itse hoidettavaksi, vaaleanpunainen kuherruskuukausi veneharrastuksen kanssa alkoi viilenemään. Tämähän onkin raakaa työtä, ja tuntuu ettei loppua näy. Ja on kylmä ja sataakin, ...hana. Venepuuhastelun voi ottaa rentouttavana ajanviettona, mutta kyllä kahdeksan tunnin uurastukset välillä ryydyttää. No, nyt on kyljet ja pohja pesty ja kyljet vahattu, kalarautaan porattu paikat sinkeille, sikaa ja kuomun kiinnikehelat ruuvattu kiinni, pohjan praimeria paikattu uudella, ja akut asennettu ja sähköt testattu. Ja siinä välissä ajeltu pitkin kaupunkia hakemassa sitä-tätä- ja-tota osaa ja ruuvia. Jos nyt wappuna vetäis henkeä ja Cavaa, ja jatkais sunnuntaina.

Venekesän 2010 aloitus: Lyydia talviunilta

Faija, mistäs narusta aloitetaan?

Maanantaina 21. huhtikuuta kävimme Velin kanssa poistamassa pressun Lyydian päältä. Päivä oli aurinkoinen ja edellisen viikonlopun kovat tuulet oli laantuneet. Pressu oli mahdollista saada kuivana rullalle eikä tuulikaan heittäisi miehiä sirkusteltan kokoisen pressun liidättämänä Porvooseen asti. Ensimmäiset nuuhkaisut veneen sisällä kertoivat raikkaasta ilmasta eli onnistuneesta tuuletuksesta talven aikana. Hometta ei siis pitäisi olla muodostunut, mutta asia täytyy tsekata tarkemmin myöhemmin, kun veneen kevätpuhdistukset alkavat.

Onko Velin myhäilevän ilmeen takana: A) hienoa kuulua veneilijäperheeseen, B) ihanaa että pääsen auttamaan isää veneen kevätkunnostuksessa, vai C) siistii täyttää huomenna 18 vuotta?

Kylkien pesu ja vahaus, uudet maalit pohjaan, uudet sinkit kalarautaan, moottorihommia ja 50 muuta pikkuasiaa ennenkuin tämä amme voidaan laskea vesille. Veneen alla ja päällä asutaan siis seuraavat viikonloput ja liikenevät vapaapäivät. Mutta on tämä hieno laji!

Venekesän 2009 muistoja

Lyydian päivänä 23. toukokuuta, kohti uutta kotisatamaa, pois Porkkalan niemen sateesta ja sumusta

Rauni-mummu ja Senja Lyydian ensimmäisellä perheristeilyllä Hannan syntymäpäivänä

Hanna ja Veera samalla reissulla

Naiset ruorissa I ja miehet ruorissa I: kyllä isi tietää että tästä otetaan kurssi koilliseen

Naiset ruorissa II: miehet-ruorissa-I pois merikarttaa lukemasta, kurssin oikaisu ja oikeaan suuntaan

Moottoriveneen ja purjeveneen suuri harmonia

Vau, kala!

Meren ranta on toiminut suurena inspiraation lähteenä monille suurille taiteilijoille, kuten Picassolle

Taiteilijaverson kubistisen Pihlajasaaren kauden tuotantoa

Venekausi 2009 ohi, ja lokakuussa telakalle

Mun isi on niin taitava

Venekausi 2009 oli ohi, ja oli aika laittaa pillit pussiin, ja vene pukeille talviteloille. Nosto oli 3. lokakuuta. Ennen kuin siihen pääsi, moottorille ja vaihteistolle täytyi tehdä öljynvaihto. Jäähdytysjärjestelmässä osassa on merivesikierto, ja sille täytyi tehdä glykolihuuhtelu. Kala-Kalle edustaa sitä veneenrakennustekniikkaa, jossa vene on rakennettu moottorin ympärille, eli konetilassa on käsittämättömän ahtaat paikat. Miehen kouran kokoasteikolla omani edustavat häntäpäätä eli luokkaa 'pienet kirurgin kädet'. Huoltohommissa tästä on hyötyä, esimerkiksi öljynsuodattimeen (kuten moniin muihinkin osiin) pääsee käsiksi hiirenkolon kokoisista aukoista, joissa mikään työkalu ei mahdu liikkumaan. Suodattimen ja öljyn vaihto kuitenkin onnistui (parin tunnin säätämisen jälkeen) hyvin pilssiä likaamatta.

Niin, ja tarvihan se venepukkikin pientä virittelyä. Sattui kauniita syyspäiviä joten mukavahan se oli viettää päivä satamassa koko porukalla.

Kivaa perheveneilyä: Pihlajasaareen (2009)

Hih, kyllä kunnon jälkkäritikkari venesoosit voittaa

Miksi lähteä merta edemmäs kalaan! Helsingin Pihlajasaari eli Pihlis on mainio paikka pääkaupunkiseudun veneilijän päiväretken kohteeksi. Tai kahdenkin, sillä saaren vierasvenelaiturissa voi myös yöpyä. Aurinkoisina kesäviikonloppuina kannattaa tulla veneellä jo aamupäivällä, sillä paikat täyttyvät nopeasti. Olemme lasten kanssa veneilleet sinne useammankin kerran, ja jokaisella kerralla vierailu saarella on ollut elämys. Hienot hiekkarannat, kaunis ja jylhä kallioluonto, sekä hyvät palvelut kuten lettumökki, jätskikiskat, saaren ravintola, leikkikentät…kaikki yhdessä tekevät Pihliksestä aikuisten ja lasten viihtyisän kesäkeitaan.

Pihlajasaaressa yö laiturissa maksoi kesällä 2009 6 €, ja hintaan kuului myös laiturisähkö ja talousvesi. Pihlajasaaren retki tuntuu jotenkin erilaiselta, kun tietää ettei saarelta tarvitse kiirehtiä pois viimeisillä vesibusseilla. Kun saari tyhjenee illalla päivävieraista, ilta-aurinko syleilee kultaisena ja punaisena tyhjiä rantoja, tunnelma on rauhallinen ja hiljainen, voisi sanoa lähes aavemainen. Tuntuu ikään kuin että hiljainen saari olisi jotenkin sinun… Kun aamulla heräät, rannat ja Pihliksen palvelut odottavat sinua. Oikein mukavaa on juoda aamukahvit veneen kannella ja seurata samalla kun saari alkaa heräämään eloon. Ja samalla vaihtaa muutama sana naapuriveneen väen kanssa. Ilokseni olen huomannut että retkiveneilijät ovat sosiaalinen ja auttavainen yhteisö.

Oma lukunsa Pihlajasaaressa on saaren vanha ravintola. Kesän viimeisellä Pihlajasaaren reissullamme 13.9 vanha Wallas-venekeittimemme päätti taas lakata toimimasta, ja jouduimme suunnistamaan lounaalle ravintolaan. Onni onnettomuudessa, sillä päätimme maistaa ravintolan paljon kehuttua kalakeittoa, ja toden totta, keitto on legendansa väärti, suosittelemme vilpittömästi!

Myrsky opettaa aution saaren vankeja (2009)

Isona kun musta tulee prinsessa, mä meen tonne asumaan

Heinäkuussa lomille lops, ja kuun 7. päivä nostimme VVK:lta ankkurin ja lähdimme ensimmäiselle pidemmälle veneretkelle Espoon Suvisaariston Pentalaan, missä oli tarkoitus viettää pari päivää yhdessä appivanhempieni Raunin ja Ollin kanssa. Ensimmäinen retkemme olikin mukava kokemus mutta myös haastava sääoloista johtuen, ja saimme runsaasti oppitunteja sekä veneestä että veneretkeilystä kovemmissa olosuhteissa. Meri on aina pomo!

Selviä merkkejä yltyvästä tuulesta havaittiin jo lähtösatamassa, mutta se oli piilotellut voimaansa suojaisemmalla väylällä Vuosaaresta Merisatamaan. Gulfilla tankattuamme ja otettuamme kurssin kohti Pihlajasaarta viimeistään havaitsimme, että matka Pentalaan tulee olemaan haastava. Tuuli puhalsi etelästä arviolta 10-12 m/s, ja aallokko alkoikin keikuttaa Lyydiaa varsin mukavasti. Vasta-aallokkoon tai sivuvastaiseen ajettaessa Kala-Kalle kuitenkin näytti hyvät meriominaisuutensa. Vaikka venettä keikutti, kulku tuntui kuitenkin vakaalta ja turvalliselta. Sivuaallokossa ajettaessa vene sen sijaan rullasi voimakkaasti, ja matka Pihliksestä Melkkiin ja sieltä edelleen Ådholmeniin olikin hankala. Keinuvaa matkantekoa kuitenkin lievitti ajaminen vuoronperään sivuvastaiseen ja sivumyötäiseen, ajamista suoraan sivuaallokossa tuli välttää (oppitunti nro 1). Kun vene alkaa rullaamaan kunnolla, sivuttaiskeikkuminen on aikamoista ja tavarat alkavat kolisemaan kaapeissa ja putoilemaan hyllyiltä. Oppitunti nro 2 oli että tavarat on hyvä pitää kaapeissa erillisissä koreissa, ja hyllytavarat tulee olla hyvin kiinnitetty. Matkanteko tuntui meistä ajoittain jopa pelottavalta, mutta onneksi lapset olivat ehtineet nukahtaa päiväunille ennen myrskyisää etappia, eivätkä jostain käsittämättömästä syystä heränneet vaikka tuntui että vene kallisteli pahimmillaan 35-40 astetta. Matka Pihlajasaaresta Matinkylän edustalle olikin toistaiseksi elämäni pisimmät 10 merimailia. Vaikeuksista kuitenkin usein selvitään (onneksi), ja olo oli helpottunut kun viimein pääsimme Suvisaariston suojaan, ja Temppelisalmi ilmestyi näköpiirimme rauhoittamaan silmää ja mieltä. Lapsetkin sopivasti heräsivät ihmettelemään miksi iskä ja äiti ovat hieman kalpeita. Loppumatka suojaista sisäreittiä pitkin Temppelisalmesta Svinösundiin ja edelleen Pentalaan laituriin sujuikin leppoisissa tunnelmissa, eikä alkanut vesisadekaan latistanut tunnelmaa lainkaan, päinvastoin.

Saaressa tuli oppitunti nro 3, eli se että jos sää tuntuu huonolta on varustus väärä. Sitä vettä kun voi tulla taivaalta saavikaupalla myös heinäkuussa, ja monta päivää. Ja ulkona kuitenkin pitäisi pyöriä eri askareissa. Veneilijän lomatunnelmaa parantaa kummasti kuiva olotila, eli opin että veneeseen hankitaan oma setti kumppareita ja sadeasuja.

Tarkoitus oli viettää Pentalassa pari päivää ja sitten cruisata tyylikkäästi takaisin kotisatamaan. Sattuipa tuolla viikolla suuri matalapaineen keskus pyyhkäisemään Suomen yli ja sää oli Suomenlahdella monta päivää myrskyinen, puhallusta riitti yli 20 m/s. Jumiuduimme siis aution saaren vangeiksi neljäksi päiväksi, mutta vain parin päivän muonavaroilla varustettuna. Noh, onneksi retkiseurueeseen kuului kokeneet ja viisaat purjehtijat Rauni ja Olli, joiden kylmälaukuista riitti ylimääräistä muonaa. Oppitunti nro 4 toi ymmärryksen sille, miksi veneen katsastuslomakkessa on oma kohtansa "varamuona ja –juoma".

Pikkulasten kanssa veneeseen (2009)

Kesälomaa odotellessa Lyydialla tehtiin lyhyitä warm-up-reissuja, jolloin oli hyvä tilaisuus testata eri menetelmiä ja käytännön ratkaisuja siihen, kuinka veneily onnistuu pienten kanssa. vähän isommat tuntuivat pärjävän hyvin kun on liivit päällä ja evästä mukana, vaikkapa korillinen omenoita. Ja setti leluja, kotoa tuotuja ja veneessä säilytettäviä, ja paljon piirustuspaperia. Senjan mukaan viihtyisyyttä lisää myös nukkumakajuutan irtotyyny- ja irtopatjaröykkiö, jonka sekaan on kiva käpertyä päivätirsoille. Ne nimittäin veneessä tuntuivat maistuvan, taisi tyttö olla enemmän unten mailla kun hereillä.

Oukei, laitapa tuo typerä kamera pois ja kerro missä mä oon

Aivan pienimmillä auton turvaistuin toimii hyvin myös veneen turvaistuimena eli hoitaa tehtävänsä myös keikkuvassa veneessä: turvallista ottaa tirsat, rattoisaa ajanviettoa lelujen kanssa puuhastellessa, ja toimii myös syöttötuolina. Pieni 'mutta': hereillä ollessaan miehistömme nuorin jäsen Veera viihtyi penkissään noin viisi minuuttia, jonka jälkeen aloitettiin kovaääniset neuvottelut paikan vaihdosta. Suuria näkemyseroja Veeran kanssa syntyi myös pelastusliivien käytön tarpeellisuudesta.

Rehellisesti sanottuna veneen kippari eli ruorin pyörittäjä (yleensä isä) pääsee kyllä helpommalla kuin pikkulapsille ajanvietettä kehittävä risteilyemäntä (yleensä äiti)...

Tervetuloa Lyydia (2009)

Hanna kastoi veneemme Lyydiaksi kesäkuussa 2009

Kun veneen haltija vaihtuu, vaihtuu yleensä myös osa veneen identiteettiä. Vene palvelee sen hetkistä perhettään uskollisena työhevosena tai omapäisenä diivana, omalla laillaan ja oman näköisenä. Vene on paljon muuta kuin omistajansa tekninen kulkuväline, sillä on sielu ja persoona, joita uusi ohjastaja pyrkii edes vähän muovaamaan itselleen. Esimerkiksi antamalla paatilleen uuden nimen. Gun-Britt II oli tehtävänsä suorittanut (kuten G-B:tä edeltänyt Fiinakin), ja Kala-Kallemme oli valmis uuteen liittoon. Kastajaisissa valitun kutsuvierasjoukon läsnäollessa, mikä koostui perheen jäsenistä ja keltaisesta leskestä, venhomme sai nimekseen 'Lyydia'. Toistaiseksi elämäni paras samppanjaa-ja-mansikkaviinereitä-tilaisuus!

Vähän isompi syntymäpäivälahja (2009)

Voittajan olo:kohta kotisatamassa

Sateisena ja sumuisena Lyydian päivänä 23. toukokuuta 2009 ajoin veneemme Kirkkonummelta Vuosaareen uuteen kotilaituriin, mikä sijaitsee Kallahden kainalossa Vuosaaren venekerhossa eli VVK:ssa. Vaikka olin saanut pientä ajotuntumaa koeajolla, jännitystä oli kuitenkin ilmassa, sillä aiempi kipparointikokemus oli rajoittunut pienempiin pulpettiveneisiin. Huoleni haihtui nopeasti sillä isomman veneen ohjastaminen ei tuntunutkaan vaikealta tehtävältä. Tajusin että tämä hieno laji on minun ja voisi olla meidän perheemme maailmaa, eikä tippaakaan kaduttanut vaikka veloissa kotiin oltiin menossa. Korvaamattomana tukena minulla oli matruusi Timppa, joka kokeneena veneilijänä navigoi meitä hallitusti sateen ja sumun läpi kohti Vuosaaren kotisatamaa.

Akselivetoinen vene on ketterä kuin rautakanki, kuulemma. Kyseisen venetyypin pyörittäminen ahtaassa tilassa on taitolaji, ja kotisataman tultua näköpiiriin ajatus parkkeeraamisesta ahtaaseen laituripaikkaan ensi alkuun hirvitti. Pienet harjoitusympyrät olivatkin paikallaan ennen rantautumista. Olikohan myös pientä onnea matkassa, mutta hyvin Kala-Kalle ensimmäisellä yrityksellä laituripaikkaamme naapuriveneiden väliin taipui. Köydet kiinni ja ansaitulle kuumalle rommille paikalliseen merihenkisesti sisutettuun tavernaan, mikä sopikin hyvin päiväretkemme toiseksi viimeiseksi päätepisteeksi. Matkantekomme Kirkkonummelta VVK:lle kesti noin 6,5 tuntia, eli todellista state-of-art verkkaista veneilyä. Ja se verkkaisuus onkin tämän lajin parhaita puolia.

Seuraava päivä oli aurinkoinen, kaunis päivä, ja veneen toisen haltijan eli vaimoni Hannan syntymäpäivä. Ensimmäinen yhteinen risteily omalla veneellä oli elämys, ja juhlisti hienosti aurinkoista synttäripäivää. Oli mukavaa huomata Hannan vilpitön ilo sekä ihastus veneeseemme. Ajatukseni uudesta yhteisestä elämäntavasta ja maailmasta tuntui käyvän toteen. Uskaltaisiko pyyhkiä venekoettelemuslista pois mielestä jo ensimmäisen päivän perusteella?

Verkkainen Kala-Kalle (2009)

Gun-Britt II juuri adoptoitu uuteen perheeseen

Tarpeisiimme sopiva paatti löytyi Kirkkonummelta, lasikuituinen fiskarigenreä edustava Kala-Kalle 24 matkavene. Kala-Kalle hehkui sympaattisuutta sillä malli klassisena uppoumarunkoveneenä muistuttaa erehdyttävästi soikeaa kananmunaa. Olin myös lukenut positiivisia arvioita Kala-Kallen meriominaisuuksista, joten paatti voisi soveltua myös kuoppaisemmille ajokeleille, kun semmoisissakin on joskus pakko ajaa. Uppoumarunkoisten perisynti ‒ rullaus sivuaallokossa ‒ oli tiedossa, mutta kyllähän tämän kokoluokan veneet keikkuu kaikki. Asenne ja ajotaito täytyy vain olla oikea. Tässä yksilössä oli laitettu 600 kg ylimääräistä kölipainoa, minkä pitäisi vähentää kiikkeryyttä, ja ehkä myös jonkin verran lisätä vakautta. Kala-Kalle on verkkaisen veneilyn tyylipuhdas edustaja, marssinopeus about 6 solmua, mutta tätä laifstailia olinkin etsimässä.

Olimme veneen etsinnässä toukokuun alussa liikkeellä, mikä on hyvä aika vene-ehdokkaan kunnon tarkistamista varten. Veneet ovat tuolloin vielä pukeilla, mutta odottavat jo vesille laskua. Venettä katsastaessa voi tarkistaa pohjan ja rungon sekä potkuriakselin kunnon, ja pikaisesti pääsee myös koeajolle. Omistaja oli pitänyt veneestään hyvää huolta, ja koeajon jälkeen äitienpäivänä ‒ kahden minuutin miettimisen ja tinkimisen jälkeen ‒ löimme myyjän kanssa kättä kuin herrasmiehet. Ymmärtääkseni kauppa oli win-win-tilanne: myyjä koki että rakas venhonsa oli adoptoitu hyvään kotiin, ja me ostajana koimme hankkineemme siistin ja hyväkuntoisen, ja rakastettavan uuden perheenjäsenen.

Hassunkurinen perhe aloittaa veneilyn (2009)

Ja sinä yönä Jussi näki unessa seisovansa oman veneen kannella...

Hieman liioitellen noin 20 vuotta kestänyt kroonisoitunut venekuumeeni muuttui huhtikuussa 2009 astetta hankalammaksi eli venehulluudeksi, kun vaimoni Hanna ilmoitti potevansa samoja oireita. Surfailuni netissä veneilmoitusten perässä sekä keskustelupalstojen nuuskiminen yötä myöten lähes raunioitti seuraavan päivän työkyvyn, kuin potentiaalisesti myös parisuhteen yhdessäoloaikaa. Toisaalta kyse oli yhteisestä tahtotilasta: tärkeintä rakkaudessa ei ole pelkästään katsoa toisiaan silmiin vaan välillä myös yhteisesti samaan suuntaan. Uskalsimme ottaa riskin. Kahden elämää nähneen aikuisen parisuhteessa ongelmia ei pitäisi syntyä kylmyydestä, märistä vaatteista, asumisen ahtaudesta, näkkileipä- ja purkkiruokadieetistä eikä potutuksesta kun väsyttää, paleltaa ja lämmintä suihkua ja kuumaa kahvia ei löydy. Molemmilla meillä eriasteinen veneily on ollut osa lapsuutta ja nuoruutta, ja vaimoni kenties on vielä enemmän karaistunut, purjehtijaperheestä kun on kotoisin. Veneilykoettelemuslistalle pitäisi vielä lisätä "vauhdikkaat-ja-ei-aina-suloiset-pikkulapset-veneessä-sähläämässä", mutta turha murehtia pikkuasioita vielä tässä vaiheessa.

Hassunkuriseen perheeseemme kuuluu lisäksemme kaksi nuorta aikuista miestä (Sami-89 ja Veli-92), sekä kaksi pikkuneitoa (Senja-06 ja Veera-08). Sami oli tuolloin laivastossa intissä, ja saanut merenkulku- ja moottorihuoltokoulutusta vähän isommillekin veneille, joten konsulttiapua vasta-alkajaisälle pitäisi siis löytyä lähipiiristä. Haku oli päällä merikelpoiseen, pääasiassa saaristossa verkkaisesti kulkevaan matkaveneeseen, jossa varustus ja tilat sopisivat pienen perheen retkiveneilyyn, mutta kuljetuskapasiteettia löytyisi myös suuremankin perheen veneilyyn. Maalaisjärki oli myös sanellut, että veneen varustukseen on kuuluttava keulaluukku. Kahden pienen lapsen ja Madonnan keikkamatkavarustuksen kokoisen tavarapaljouden roudaaminen veneeseen tuntuisi muuten mahdottomalta, tai ainakin vaaralliselta.

Veneitä käytiin katselemassa, ja tässä työssä suurena apuna oli pitkän ja kunnioitettavan venekokemuksen omaava appiukkoni, joka lienee veneitä nähnyt enemmän kuin minä kivitaloja. Muutamat venekandidaatit, jotka minun silmissäni näyttivät loistavilta, veneagenttini hylkäsi hienovaraisesti. Klassinen neuvo eli ota kokenut hevosmies mukaan kun ensimmäistä hevostasi etsit on kullan arvoinen! Arvokkaita hetkiä olivat myös keskustelupalstoilla hengailut. Suomi24:sta löytyy myös asiallisia neuvoja kokeneilta veneilijöiltä, esimerkiksi kun mietit eri venemallien ominaisuuksia omiin käyttötarpeisiisi. Moni veneenostaja on pohtinut samoja asioista, ja ehtinyt kysyä asioita puolestasi. Yleensä on annettu päteviä neuvoja, joita voi itsekin hyödyntää.